Suomi – tuntematon, kaukainen maa. Vai onko? Koska meitä suomalaisia on maailmassa vain 5 miljoonaa, joka karkeasti tarkoittaa 0,08 %:a maailman väestöstä. Tämä tarkoittaa, että kuka tahansa suomalainen matkaaja kotimaansa ulkopuolella olla mahdollisesti, ellei jopa todennäköisesti olla ensimmäinen suomalainen, jonka vastaantulija kohtaa.
”Ulkomailla et edusta vain itseäsi, vaan koko maatasi” lausahdus on siis erittäin totta erityisesti suomalaisten kohdalla. Onneksi ulkomailla on jo useita suomalaisia, jotka ovat tehneet Suomea jo melkoisen tunnetuksi, ainakin omilla aloillaan.
Kimi Räikkönen
”Raikonen!”, huudahtaa moni ulkomaalainen kuullessaan nimen Suomi. Vuonna 2007 maailmanmestaruuden voittanut Formula 1 -kuski onkin ehdottomasti yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla. Samalla tämä Jäämieheksikin kutsuttu huimapää on tehnyt tunnetuksi suomalaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, kuten pelottomuus, ilmeettömyys ja kylmähermoisuus. Hänen sarkastiset ja vähäsanaiset sutkautukset ovat herättäneet hilpeyttä ympäri maailman, siinä määrin kuin ulkomaalaiset kykenevät suomalaista huumorintajua ymmärtämään.
Mika Häkkinen
Toki formulapiireissä tunnettiin suomalaisia myös Kimiä ennen, tästä piti huolen Mika Häkkinen, joka voitti maailmanmestaruudet sekä vuonna 1998 että vuonna 1999. Häkkisen lempinimi oli ”Lentävä suomalainen”, joka kertoo paljon hänen ylivoimaisesta nopeudestaan. Räikkösen ja Häkkisen lisäksi F1 –kisoissa ovat menestystä ja sitä kautta tunnettuutta Suomelle niittäneet myös muun muassa Mika Salo, Keke Rosberg ja poikansa Nico, Valtteri Bottas ja Heikki Kovalainen.
Teemu Selänne
Siinä missä F1 on ollut oiva paikka huimapäisille ja vauhtia pelkäämättömille suomalaisille osaamistaan kuskina, tunnettuja suomalaisia löytyy myös muiden urheilulajien parissa. Jääkiekosta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulee Teemu Selänne, joka on tehnyt mahtavan, yli 20 vuotta kestäneen uran NHL-pelaajana.
Selännettä ei turhaan kutsuta ”Suomalaiseksi salamaksi” – onhan hän NHL:n kaikkien aikojen paras suomalainen maalintekijä ja yltää maailmanlaajuisesti 1457 pisteellään sijalle 11. Erinomaista, Teemu! Selänne lopetti ammattiuransa vuonna 2014, mutta ei ole vielä toistaiseksi muuttanut eläkepäivien viettoon takaisin Suomeen. Siis hän jatkaa Suomen tunnettuuden kasvattamista maailmalla vielä ainakin toistaiseksi.
Matti Nykänen
Suomalaisista maailmalla tunnetuista urheilijoista puhuttaessa on mainittava myös Matti Nykänen, joka voitti mäkihypyn maailmanmestaruuden neljä kertaa (1983, 1985, 1986, 1988). Hänet valittiin 1980-luvun parhaaksi suomalaisurheilijaksi. Vuonna 2016 Nykänen sai näkyvyyttä “maailman huonoimman” mäkihyppääjän Eddie Edwardin elämästä kertovassa elokuvassa “Eddie the Eagle”, jossa Nykänen oli myyttinen hahmo, jota Edwards kovasti ihaili.
Aktiiviuransa jälkeen Matti Nykänen on kerännyt kyseenalaista kunniaa muun muassa stripparina ja laulajana. Yksityiselämässään hän on ehtinyt naimisiin kuusi kertaa. Tämä ei kuitenkaan vähennä hänen arvoaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisurheilijoista, joka on osaltaan tehnyt Suomea tunnetuksi maailmalla.
Tarja Turunen
Toki suomalaiset ovat urheilun lisäksi niittäneet mainetta maailmalla myös muilla aloilla, kuten esimerkiksi musiikissa. Erityisesti Etelä-Amerikassa kuljettaessa, esille nousee usein nimi Tarja Turunen – onhan tämän Nightwishin entisen keulakuvan toinen koti Argentiinassa ja aviomies sieltä kotoisin. Tarja Turunen ehti vaikuttaa Nightwishissä vuosina 1996-2005, kunnes hänet bändin erimielisyyksien vuoksi erotettiin pestistään. Monille bändin faneille hän kuitenkin on se ainoa oikea Nightwishin naissolisti ja on bändistä lähtemisen jälkeen onnistunut rakentamaan menestyneen soolouran Suomessa ja ulkomailla.
Jean Sibelius
Musiikista puhuttaessa ei Jean Sibeliuksen asemaa tunnettuna suomalaisena voi horjuttaa. Tämä 1957 vuonna kuollut taiteilija on kansainvälisesti tunnetuin säveltäjämme, jonka teokset olivat tärkeässä asemassa suomalaisen kansallisidentiteetin rakentamisessa. Sibeliuksen käsialaa ovat muun muassa orkesteriteokset Finlandia, Karelia-sarja ja Valse Triste. Kansainvälisesti hän kuuluu 1900-luvun tärkeimpiin sinfoniateosten säveltäjiin.
Alvar Aalto
Alvar Aalto (1898 – 1976) puolestaan oli arkkitehtuurin uranuurtaja, jonka nimi mainitaan usein erityisesti modernistisen suunnittelusuunnan yhteydessä. Hän oli funktionalisti, jonka töissä korostuivat yksinkertaisuus, geometrisuus ja kauneus yhdistettynä käytännöllisyyteen. Uransa aikana hän toteutti lukuisia arkkitehtuurisia suunnittelutöitä Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja tunnettiin myös huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Lasiesineistä tunnetuin lienee Aalto-maljakko, jota valmistetaan edelleen ja joka löytyy lähes jokaisesta suomalaisesta kodista.
Linus Torvalds
Tietotekniikasta kiinnostuneet ovat varmasti kuulleet Linus Torvaldsin (s. 1969) nimen. Hän on suomalainen tietotekniikkaohjelmoija, joka aloitti 1990-luvulla avoimeen lähdekoodiin perustuvan Linux-käyttöjärjestelmän kehittämisen. Linux-järjestelmä on uraauurtava esimerkki yhteistyön ja avoimen lähdekoodin voimasta, sillä sitä voi kehittää eteenpäin sekä kaupallisesti että epäkaupallisesti kuka tahansa asiasta innostunut ja asiansa osaava kehittäjä. Linux sisältää 30 miljoonaa koodiriviä, joka kaupallisesti kehitettynä olisi vaatinut yli 8000 henkilötyövuotta ja maksanut yli miljardi dollaria. Linus Torvaldia voidaankin siis hyvällä syytä pitää joukkovoiman pioneerina!
Renny Harlin
Hollywoodissa suomalaiset eivät valitettavasti ole onnistuneet luomaan yhtä mittavia uria, kuin vaikkapa ruotsalaiset naapurimme. Maininnan ansaitsee kuitenkin elokuvaohjaaja Renny Harlin, jonka käsialaa ovat muun muassa elokuvat Die Hard 2, Cliffhanger ja Kurkunleikkaajien saari. Viime aikoina Hollywoodissa jalansijaa ovat saaneet myös suomalaisnäyttelijät ja elokuvien sivuosissa ovat vilahtaneet muun muassa komeaakin komeampi Samuli Vauramo, pitkänlinjan konkari Samuli Edelman sekä näyttelijäpariskunta Irina Björklund ja miehensä Peter Franzén. Heidän menestyksensä antaa toivoa, että lähitulevaisuudessa näemme suomalaistähtiä myös Hollywoodin päärooleissa.