TOP 5 turhat julkkikset

Ismo Alanko lauloi aikoinaan juroista nuorisojulkkiksista, Juice Leskinen mainitsi paperitähdet. Tuomari Nurmion ja Viidennen kolonnan kappaleessa Hän on täällä tänään mystinen ”hän” ehtii joka paikkaan, tarttuu magneettinauhalle, painomusteeseen ja ui radioaalloilla. Osa ihmisistä joutuu, tai pääsee julkisuuteen tullessaan tunnetuksi työnsä, tai muiden tekojensa vuoksi. Lähtökohtaisesti jokainen ihminen on kuitenkin täysin samalla linjalla kaikkien muiden kanssa, joten kuinka julkisuus vaikuttaa ihmiseen?

Julkisuuden henkilöt tunnistetaan näiden tahtomattaankin. Heidän on siedettävä yksityisyytensä rikkomista, henkilökohtaisen reviirinsä rajojen ylittämistä ja kestettävä suuri määrä itseensä kohdistuvaa asiatontakin palautetta. Kuka todellisuudessa on vastuussa julkisuudesta? Kuka päättää, kenestä tulee julkisuuden hahmo? Päättääkö julkisuudestaan henkilö itse, hänestä uutisoiva media, vaiko yleisö, joka seuraa julkisuuteen nostettujen kanssaeläjiensä saavutuksia ja toilailuja, siis sanalla sanoen elämää?

Turhiksi rankatut julkisuuden henkilöt kiinnostavat ihmisiä. Ainahan toisten asioista on puhuttu. Juoruilulla on suuri viihdearvo. Tunnistavatko niin kutsutut turhat julkkikset itse julkisuuden kiroja, vai onko julkisuus heille itseisarvo? Siltä ainakin usein vaikuttaa.

Kuka ansaitsee turhan julkkiksen statuksen?

Turhaksi julkimoksi tituleerataan yleensä juorulehtien palstoilta löytyviä tyyppejä, joiden katsotaan saavan julkisuutta täysin muista ansioista kuin kunniallisten ja arvostettujen aikaansaannostensa, tai osaamisensa takia. Meriititön ja itsensä tarpeeton julkituonti sekä epäaitous lyövät pyrkyrin leiman julkisuuden valokeilassa paistattelevien henkilöiden otsiin.

Turhat julkkikset vaikuttavat repostelevan ja riepottelevan elämänsä yksityisimpiä likapyykkejä kaiken kansan edessä. Heihin reagoidaan usein ivallisesti, ylenkatsoen ja halveksunnalla. He saattavat erottua joukosta epäsovinnaisuudellaan, tai poikkeamalla normeista. Heidän käytöksensä ei välttämättä ole yleisesti hyväksyttyä. He voivat olla mielipiteissään ja kannanotoissaan suorasanaisia, joskus hyvinkin jyrkkiä, eikä heidän asenteestaan välttämättä pidetä.

Ansaitun kritiikin antaminen perustelluista syistä saattaa olla myös vastuullista; yhteisö pyrkii sillä tavoin nuhteen kautta ohjaamaan yksilöä vastaisuudessa viisaampaan toimintaan. Toisaalta onko oikein ja reilua arvostella muita, etenkin jos asia ei itseä koske? Seuraavaksi käsitellään viittä julkisuusryhmää ja listataan henkilöitä, joita viihdemedian järjestämissä äänestyksissä sekä keskustelupalstoilla pidetään turhina julkkiksina.

  1. Kohujulkkikset ja kauneuskuningattaret

    Media on marssittanut lehtien palstoille ja internetin höpöhöpösivustoille Johanna Tukiaisen kaltaisia olentoja, jotka eivät välttämättä ole vastanneet yleistä kauneusihannetta, mutta itsevarmasti silti ottavat oman tilansa melko häpeilemättömästikin. Tukiainen on esiintynyt tanssiryhmänsä kanssa, laulajana ja juontajana, sekä tuonut esille uskonnollisen vakaumuksensa.

    Samalla tavoin turhiksi julkkiksiksi nimetään oletettavasti ensisijaisesti ulkonäkönsä takia julkisuutta saavia henkilöitä, kuten missejä ja malleja, joiden salasuhteista muiden julkisuuden henkilöiden kanssa uutisoidaan juorulehtien lööpeissä. Ulkomailla turhien julkimoiden listoilla keikkuvat esimerkiksi Kim Kardashian ja Paris Hilton sekä vastaavanlaiset henkilöt, joita eteenpäin ajanut voima vaikuttaa olevan perheen raha, toisaalta pinnallisuus, eivätkä niinkään älylliset kyvyt, osaaminen ja aikaansaannokset.

  2. Vanhat kehäketut ja uudet urheilunimet

    Urheilijoita pidetään yleensä ottaen arvossa, mutta heidänkin joukossaan tapahtuu töhöilyjä. Surullisen kuuluisa mäkikotka Matti Nykänen on eräs tyyppiesimerkki hahmosta, jota pidetään myös turhana julkkiksena. Hänen urheilu-uraansa ja kokemuksiaan on käsitelty televisiossa muun muassa Supertähdet-ohjelmassa. Aika ajoin urheilijoiden joukosta nostetaan julkisuuteen nimiä, joiden edesottamuksia seurataan sekavien suhdedraamojen, maksamattomien elatusmaksujen ja päihteiden käytön seurauksena.

  3. Tosi-TV:n ”tähdet” ja tubettajat

    BB-talo, Hottikset ja vastaavat ohjelmat, joiden perusideana on seurata tavallisia ihmisiä epätavallisissa olosuhteissa, tai omassa elämässään, ovat tuoneet julkisuuteen mielipiteitä voimakkaasti jakavia hahmoja. BB-talosta tutuksi tullut Niko Saarinen ja Hottisten Bile-Dani eivät ole päässeet median käsittelyyn ammatillisten ansioittensa, vaan nimenomaan voimakkaan persoonansa ja sen herättämien reaktioiden vuoksi. Samaan tapaan saatetaan joitain YouTubesta tutuksi tulleita henkilöitä, niin kutsuttuja tubettajia arvostella turhiksi julkkiksiksi.

  4. Poliitikot

    Poliitikkojen toilailut saavat hyvin nopeasti julkisuutta ja sitä kautta henkilö itse saa joko ansaitusti, tai eräänlaisena virka-asemansa tuomana bonuksena turhan julkkiksen tittelin. Alexander Stubb, Teuvo Hakkarainen ja Ilkka Kanerva saattavat joidenkin mielessä täyttää turhan julkkiksen määritelmät, joskin eri syistä.

  5. Lahjattomat tekijät

    Henkilöt, jotka eivät välttämättä vaikuta osaavan alaansa, mutta tuovat silti itseään tykö ammattilaisina ja joista kuitenkin kuullaan useammin muista kuin ammatillisista syistä, koetaan turhiksi julkkiksiksi.

Turhia julkkiksia tarvitaan

Onko turhia julkkiksia itse asiassa olemassakaan? Viihdeteollisuus ja julkisuuden henkilöt ruokkivat toisiaan. Toisinaan tämä symbioosi palvelee kumpaakin osapuolta, mutta usein vaikuttaa myös siltä, että julkisuuteen koukuttunut ihminen joutuu juoruja kärkkyvien haaskojen hampaisiin tahtomattaankin. Viihdemaailma elää ilkeydestä ja toisten kustannuksella nauramisesta, sama teema leimaa voimakkaasti niin sketsihuumoria, tosi-tv:tä kuin elokuviakin. Sama alentava herjaaminen ajaa huumorin asemaa joissain perheissä ja parisuhteissa.

Meillä saa olla mielipiteemme muista ihmisistä, saamme arvostella heidän tekojaan ja päätöksiään, eikä meidän tarvitse pitää kaikista. Turhia ihmisiä ovat vain läpeensä pahat ihmiset. Turhaa julkisuutta nauttivat ihmiset ovat yksityishenkilöinä yhtä tarpeellisia kuin kaikki muutkin. Jos heitä pitää turhina, heille tuskin kannattaa suoda heidän haluamaansa huomiota. Heistä on siis oikeastaan turha puhua, tai lukea. Turhia julkkiksia ei tarvitse noteerata lainkaan.