Muistatko nämä TV-ohjelmat?

Oi televisio, tuo tylsien iltojemme piristys! Vuosien aikana olemme saaneet nauttia TV:stä monenmoista viihdettä sarjoista visailuihin ja parinetsintäohjelmiin. Nykyisin haluamansa ohjelman löytää muutamalla klikkauksella netistä tai sen voi katsoa tallennuksella digiboxista silloin kun haluaa, mutta toisin oli ennen. Silloin lempiohjelmia odotettiin kuin kuuta nousevaa viikkokalenterin ja kellon kanssa, sillä videonauhureitakaan ei aina ollut käytettävissä – ne yleistyivät suomalaiskodeissa vasta 90-luvulla. Vaikka moinen odottelu olikin joskus hermoja raastavaa, opetti se kuitenkin lapsille ja erityisesti aikuisille kärsivällisyyttä. Vai onko aika kullannut muistot…

Tähän listaan olemme koonneet katsauksen entisaikojen jos ei parhaista, niin ainakin erittäin hyvin mieleen jääneistä herkkupaloista. Muistatko nämä legendaariset TV-ohjelmat? Toivottavasti saamme ne kaikki pian taas ruutuun uusintojen merkeissä!

Speden spelit

Vuosina 1988-2002 pyörineissä Speden peleissä itse viihteen monitoimimies, nyt jo edesmennyt Spede isännöi pelailua, johon osallistuivat ajankohtaiset enemmän tai vähemmän tunnetut julkkikset, neljä kussakin jaksossa. Leikkimielisessä ohjelmassa kisailtiin esimerkiksi hulavanteen kaulan ympäri pyörityksessä, ”silmät kiinni nyt, jalasta kiinni nyt!” -tyyliin yhdellä jalalla seisonnassa sekä kuminauhan läpi pujottautumisessa pareittain.

Yleensä itse Spede oli mestari kaikissa lajeissa ja kilpailun osanottajat pääsivät kisaamaan myös häntä vastaan. Ohjelma innosti monia kokeilemaan pelejä myös kotikatsomossa ja omissa muistoissani ainakin muistan naurun raikuneen kodissa Speden spelien aikaan. Ohjelmaan kuului myös Veikkauksen rahapeli, jonka avulla katsojat saattoivat voittaa rahaa.

Onnenpyörä

Onnenpyörä näkyi televisiossa vuosina 1993-2001. Siinä studiokilpailijat pyörittivät suurta onnenpyörää, saivat sen avulla selvillä mysteerilauseen konsonantteja ja vokaaleita ja pyrkivät arvaamaan suomenkielisen lauseen sisällön hirsipuu-pelin tyyliin. Sarja oli aikansa suursuosikki ja jokaista jaksoa seurasi jopa yli miljoona katsojaa. Kuten Speden speleissä, myös tässä kotona arvailu oli tärkeä osa ohjelman hauskuutta! Jaksot kuvattiin useiden vuosien ajan laivalla.

Kymppitonni

Sulje silmäsi, muistat sen vielä… Kymppitonnin tunnusmusiikin! Kymppitonnia esitettiin televisiossa kolmeen kertaan vuosina 1985-2005, 2009-2011 ja 2012-2016. Sen juontajana toimi Riitta Väisänen, jonka valloittava persoona jaksoi kantaa sarjaa vuodesta toiseen. Kymppitonnissa kilpailijat istuivat ”kilpailijahäkeissään” ja jokaisella kilpailijalla oli sana, joka näkyi TV-katsojille ”häkin” ruudussa. Muiden kilpailijoiden tuli arvata sana annettujen vihjeiden perusteella. Kilpailijoina oli yleensä julkisuuden henkilöitä, mutta ohjelmasta tehtiin versioita myös lapsille ja ”taviksille”.

Passi ja hammasharja

Jos muistit Kymppitonnin tunnusmusiikin, niin entäs tämä: Passi ja hammasharja -ohjelman tanssi? ”Ja lähtee, passi ja hammasharja, passi ja hammasharja… harjaa… harjaa…”, samalla hypellään passia ja hammasharjaa heilutellen. Kyseessä oli 1996-1998 Viking Cinderella –laivalla kuvattu visailu, jota juonsivat Tino Singh ja Taru Valkeapää, mukana myös energinen Step Up Dancers –ryhmä. Ohjelmassa laivamatkustajat toteuttivat erilaisia tehtäviä ja menossa oli mukana myös musiikkiesiintyjiä. Nähtiinpä esiintyjinä myös maailmanluokan tähtiä, kuten Ricky Martin! Ehkäpä hänen huikea uransa lähtikin nousukiitoon juuri Passi ja hammasharjan vuoksi..?

Napakymppi

Napakympissä legendaarinen juontaja Kari Salminen pianisti-kaverinsa Kaitsun kanssa auttoi rakkaudennälkäisiä sielujen löytämään toisensa aikana, jolloin Tinderiä ei ollut vielä keksitty. Ohjelmassa herra tai neiti X pääsi kyselemään kysymyksiä sermin toisella puolella piilossa olevilta sulhas- tai morsiankandidaateilta A, B ja C ja valitsi näistä lopulta mieleisensä. Jakson lopuksi parille arvottiin lomakohde kotimaassa, Euroopassa tai kaukomaissa, jonne he pääsivät nauttimaan toistensa seurasta. Sarjaa näytettiin vuosina 1985-2002 mutta ei huolta, se on palaamassa uudelleen ruutuun vuonna 2017! Rakkaus voittakoon!

Tuttu juttu

Tuttu juttu liittyi myös rakkauteen, mutta ei niinkään uuden rakkauden etsimiseen, vaan entisen ylläpitämiseen. Sarjaa näytettiin vuosina 1992-2002 ja juontajaparina suurimman osan ajasta toimivat laulajanakin tunnettu Joel Hallikainen ja ”Pekko Aikamiespoika” Timo Koivusalo. Tuttujutussa julkkispariskunnat kisailivat toistensa tuntemisesta ja heiltä kyseltiin kysymyksiä muun muassa parin mieltymyksistä, tottumuksista ja mielipiteistä. Oikeasta vastauksesta sai tulipunaisen ruusun ja eniten ruusuja kerännyt pari voitti.

Ruusun aika

Ruusuista puhuttaessa on myös mainittava yksi parhaista kotimaisista televisiosarjoista, 90-luvun alussa pyörinyt Ruusun aika. Se houkutteli ruudun ääreen parhaimmillaan jopa 1,6 suomalaista – aikamoisen määrän siis! Sarja kertoi Ruususen uusioperheestä, johon kuului äiti Marja, Marjan tytär Meri, isä Esko, Eskon poika Illi, Eskon ja Marjan yhteinen tytär Roosa-Maria eli Roope sekä tietenkin perheen uskollinen labradorinnoutaja Nero. Sarja oli elämänmakuinen ja hauska, tarina kerrottuna Roopen näkökulmasta. Siksi suomalaiset jaksoivat katsoa sen useaan otteeseen myös uusintoina.

Alfred J. Kvak

80-luvun lapset muistavat varmasti pienen ankanpoikasen Alfred J. Kvakin, joka jäi liikenneonnettomuuden vuoksi sarjan järkyttävässä ensimmäisessä jaksossa. Onneksi Alfredin adoptoi myyräisä Mauri ja Alfred kasvaessaan päätyikin mitä moninaisimpiin seikkailuihin. Kyseessä oli hollantilais-saksalais-japanilainen piirrossarja, joka esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuosina 1990-1992. Sarjassa juonenkäänteiden myötä käsiteltiin poliittisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja lapsille tulivat tutuiksi niin rasismi, ympäristöongelmat, köyhyys kuin kuolemakin. Nykyajan vanhemmille ehkä liian rankkaa, mutta lapsille ehdottomasti opettavaisempaa kuin räiskintä ja ulkonäkökeskeinen hömppä. Tällaisia sarjoja lisää nykypäivänäkin, kiitos!